26. maaliskuuta 2014

PÄÄMÄÄRÄNÄ MÄÄRÄTIETOINEN VAATEKAAPPI



Joulun edellä sain yllätyslahjan. Voitin Pitsiunelmia-blogin kirjoittajan Rinna Saramäen tuoreen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Törmäsin kirjaan Instagramin kautta ja kiinnostuin, koska minimalistinen ja toimiva vaatekaappi oli ollut mieleni päällä pitkin vuotta, mutta kaipasin – ja kaipaan! –  aiheesta lisää luettavaa ja konkreettisempaa innoitusta.

Vuosi sitten vaatekaappini raivauspuuskassa ja toimivasta puvustosta haaveillessani löysin omia aikojani Courtney Carverin Project 333:n . Minulle ajatus oli vieras, P333:n ideahan on vähentää vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleeseen 3 kuukauden ajaksi ja löytää siten vaatteidensa potentiaali uudestaan sekä kuratoida uusi 33:n kappaleen kokonaisuus neljännesvuosittain. Kuulosti peräti amerikkalaiselta minun korvaani, olinhan käyttänyt vuosien ajan aktiivisesti paljon pienempää vaatemäärää. 

Jotain saatoin P333:sta kuitenkin ammentaa. Ymmärsin, että turha tauhka sekä liian pienet ja sopimattomat vaatteet käyttämieni harvojenkin vaatekappaleiden ympärillä söivät tilaa ja iloa. Hävitin huonot vaatteet roskikseen, annoin pari vaatetta työkaverille ja vein loput siistit Pelastusarmeijan keräykseen.

One year ago I was desperate to get coordinated with my closet. During the cleaning and organizing process I found Courtney Carver's Project 333. The idea of  downsizing to 33 clothing items sounded too American  to me, since I had lived with less actively used items for years. But while reading about Project 333 I  understood, that there was too much of unused stuff in my closet that didn't belong to my already limited wardrobe. I got rid of  unwanted items, but was also able to make finds. 

Two casual jackets had been mostly unused for years, but I was still somehow attached to them. I had really liked the denim one six years ago, but hadn't liked the proportions it gave to my upper body. Now I found out that by only adding a bigger scarf  the look changed to bearable and I've been using the jacket a lot! The other one was trickier. I ended up dyeing the light linen coloured jacket to olive green. I was not at all happy with the grayish olive tone and it took me half a year and getting familiar with Rinna Saramäki's new book 'Hyvän mielen vaatekaappi' before I got the determination to find use for it. I guess we are ok now with the grayish olive, too.

Raivatessani sietämättömiä ja käyttämättömiä löysin pari iän kaiken vanhaa jakkua, joista en hennonut luopua. Lukuun ottamatta epämääräistä tyytymättömyyttä herättävää ja siten pääosin käyttämätöntä mustaa bleiseriä minulla ei ollut juuri käyttöjakkuja, lähinnä vain kohdennettua tyytymättömyyttä herättäviä neuletakkeja käytettävyyskaarensa eri vaiheissa, ja siksi päätin antaa takeille mahdollisuuden.

Yllättävän helposti sain käyttöön kuusi vuotta vanhan denimjakun, joka oli mielestäni saanut ylävartaloni näyttämään ruman muotoiselta. Kun peitin epäpukevan kauluksentienoon isolla huivilla, jollaisiin muutenkin pukeudun, jakku muuttui aika käyttökelpoiseksi. Nyt olen käyttänyt denimbleiseriäni niin paljon, että välillä sensuroin itseäni ja keksimällä keksin jotain muuta päälle pantavaa toistuviin tapaamisiin.  
Hankalampi käyttöön otettava oli lyhyempi luonnonvaalea jakku. Luonnonvaalea pellavanväri ei toimi minulla, sen yhdistäminen omiin käyttöväreihini on liian haasteellista. Päätin uskaltaa värjätä puuvillaisen jakun, enhän menettäisi muuta kuin tuolloin seitsemän ja puoli vuotta vanhan kaapin tukkeen. Ostin oliivinvärisen Dylon-pesukonenapin ja heitin koneeseen takin lisäksi yhden rumasti peseytyneen Marimekko-trikoon. Lopputulos oli lievä pettymys, koska oliivi jäikin kovin harmaanvihreäksi - pitikin mennä nuukuuksissaan lisäämään se kolmimetrinen trikoo sekaan! En saanut otettua takkia kunnolla käyttöön puoleen vuoteen, ennen kuin Hyvän mielen vaatekaapin innoittamana päättäväisenä sovittelin vaatteita. Nyt uskon jo päässeeni toisenkin takin kanssa sopuun ja vuosi ensimmäisen kaapinraivauksen jälkeen käytössäni on yhden Dylon-koneellisen kuluilla kaksi helppokäyttöistä arkijakkua.

Although I'm not the average consumer, for whom P333 was created, I am desperate to find good illustrated reports about Project 333. It would be so useful for imagining and planning my future minimalist wardrobe. But for some reason it seems that most of the minimalism related stuff is scarcely illustrated, even these wardrobe projects. That is why I was extra happy finding this one cute lady, who had curated an inspiring and even here and there coloured 33-item-wardrobe and taken 50 different interesting and partly crazy outfit photos of herself. Fun!

Siitä huolimatta, että Project 333 ei olekaan suunnattu minun tapaiselleni kuluttajalle, olen janonnut hyviä kuvitettuja projektiraportteja. Harmillisesti P333:n sivut eivät kuitenkaan ole niitä visuaalisimpia ja minunlaiseni näkömielikuviin nojaava haaveilija kaipaa kuvatodisteita konseptin toteutuskelpoisuudesta. Sama kuvallisuuden vähäisyys vaivaa mielestäni muutenkin liikaa minimalismiteeman blogeja. Project 333:lla on myös oma Pinterest-kansio, jota käyn väijymässä. Valitettavasti sielläkin esiintyy suurimmaksi osaksi vain samantapaisia viitteellisiä Polyvore-tauluja kuin tavan vaatebloggareilla. Harvat yksityishenkilöt ovat tohtineet avata todellisia vaatevalintojaan nettiin, minkä omasta puolestani ymmärrän todella hyvin, vaikka tässä postissani otankin riskin muutamalla omalla vaivautuneesti poseeratulla kuvallani,  ja harvat esimerkit ovat olleet tyylivalinnoiltaan masentavan kaukana omista mieltymyksistäni. Löysin kuitenkin yhden viitseliään ja hauskan esimerkkihenkilön, joka on blogissaan avannut yhden P333-kierroksensa vaatevaraston 50 asukuvalla. Ensimmäistä kertaa löysin innostavan ja väripilkullisen esimerkin 33-osaisesta vaatevalikoimasta, ehkä jopa tarpeettoman riehakkaan niiltä osin, kuin alusvaatekappaleet palvelevat päällyskappaleina!

Nurkumaani kuvallisuuden vähäisyyteen on Rinna Saramäki omassa kirjassaan vastannut luonnosmaisella piirretyllä kuvituksellaan. Tällainen piirretty ratkaisu on P333-kuvituksena hieman vähemmän henkilökohtainen, mutta paljon havainnollisempi kuin pelkkä kirjoitettu kuvaus. Pitsiunelmia-blogissaan Rinna avaa P333-sesonkejaan valokuvinkin. Hyvän mielen vaatekaapissa Project 333 on vain pienessä osassa yhtenä toimivana apuvälineenä minimalistisen vaatekaapin tavoitteluun. Rinna kuvaa jutustellen kymmenen askeleen ohjelmansa vaatekaapin luomiseen. Hän kehottaa omien mieltymysten kartoittamiseen ja nykyisen vaatekaapin hyödyntämiseen (ruksi, ks. edellä), suunnitelmallisuuteen, budjetointiin, laatutietoisuuteen ja vaatteiden hyvään huoltoon. Minulla alkoi suu vettyä nautinnosta viimeistään silloin, kun oli kartoitettu omat vaatteiden käyttötilanteet ja ehdotettiin, että itsestään voisi tehdä paperinuken, jonka päälle voi suunnitella asukokonaisuuksia. Ryyst.

Hyvän mielen vaatekaappi toimii mukavana tukena. Viimeisten kolmen kuukauden ajan olen ollut sinut kehittyvien vaatekaappiajatusteni kanssa ja välttynyt enimmäkseen hätiköidyiltä ostoksilta. No okei, myönnän ostelleeni talvilomareissun edellä paniikinomaisesti paitoja ja toppeja ja palautelleeni niistä osan kotisovituksen jälkeen, mutta sitä ei kai voi pitää suurena ihmeenä käytettyäni sitä ennen melkein vuoden enimmäkseen yhtä ja samaa paita- ja toppiyhdistelmää. Matkalle lähtiessä en voinut laskea jokailtaisen paitapyykin varaan. Viime kuukaudet olen nähnyt kaappini kehittämistarpeen sopivankokoisena haasteena. En ole juurikaan vaateperäisesti ahdistunut, koska alan luottaa taas omaan vaistooni. Ja mikä mukavinta, en ole keskittymiseltäni huomannut olla lainkaan niin tyytymätön omaan vartalooni kuin vielä loppusyksystä.

Last december I got Rinna Saramäki's new book 'Hyvän mielen vaatekaappi' from a lottery in her blog Pitsiunelmia. She practices Project 333 but in her book she tells so much more about defining your own style, using existing clothes, planning and budgeting ahead, aiming for quality and taking care of clothes. I've come much further with my wardrobe thoughts after reading the book. Last three months I've felt calm and ready for the challenge, not frightened of frustrated like usually. And I also noticed I've been so concentrated in finding out what suits me, that I have forgotten to be uncomfortable and overly critical with my own body, like usually.

Erään kerran ystäväni nauroi, kun muistelin hatarasti, että varmaan vaatepulmat alkoivat joskus lasten saannin myötä. Heti hänen oikaistuaan minun oli nolona myönnettävä, että lapsia ei sovi syyttää, vaatetusongelmani on ollut olemassa ainakin koko meidän tuttavuutemme ajan, joka alkoi lukion ekalla. Ongelmani on leväperäinen ja suunnitelmaton suhtautumiseni pukeutumiseen yhdistettynä ylikriittisyyteen. Kun on itsensä armoton ylimmäinen siluetinvartija, mutta torjuu vaatekaapin suunnittelun liian nolona ja pinnallisena, ajautuu lopulta nurkkaan. Nyt istun laiskanläksyllä ja tähtään siihen, että muutamassa vuodessa vaatekaapin hallinnointi onnistuu suuremmin piiskaamatta.


























Itseilkunnasta huolimatta jaan itselleni tunnustusta siitä, että olen vaistonvaraisesti tehnyt myös viisaita ja kestäviä valintoja. Mitä muuta voisi sanoa nyt 12 talvea palvelleesta grafiitinharmaasta villakangastakistani tai kolme talvea palvelleista pitkistä mustista nauhasaappaistani, joista en haluaisi erota. Muistan vieläkin, miten aikoinani soitin pukukopista ystävälleni töihin, koska minua hirvitti ostaa 150 euron takki, vaikka olin nimenomaan ryytynyt yhdessä talvessa ryysistyviin viidenkympin takkeihin. Tällä hetkellä takkini kustannus on noin 12,50 euroa talvea kohti. Se ei tietenkään ole yhtä siisti kuin uutena, mutta vuorin kuluman paikattuani se on jälleen ehjä ja ennen kaikkea mieleinen. Tukevasta nahkasta tehty saksalainen olkalaukkuni on yli kolme vuotta vanha. Tämänhetkinen huoleni on, että kudottu vuorikangas on alkanut rumasti revetä käytettyäni laukun suutarilla, joka kiinnitti olkahihnan uusilla tikkauksilla, enkä ole vielä keksinyt, mitä tehdä etenevälle katastrofille. Kärsin koruttomuudesta, mutta kellot ja silmälasit ovat huolella valikoituja käyttötavaroita, joita uusin vain välttämättömyyden pakosta. Pyrin kestäviin ja lopullisiin ratkaisuihin silkasta mukavuudenhalusta. Paijaan päätäni toteutuneesta linjakkuudesta. Suunta on eteenpäin.

My current desperate clothing situation is caused by my overcritical attitude toward myself and my idea that thinking about clothes would be too shallow and unintelligent. Now I'm trying to get reasonable with this. Although I'm making lots of fun about myself (in Finnish), I decided to give myself credit about the good choices I have made through years. One of my best minimalist clothing items must be the charcoal gray winter jacket that has served me for 12 years. I was uncomfortable to pay 150 euros for a coat back then, but after these years its cost is only about 12,50 euros per winter and I still like it very much. It seems my best choices are based on intuition, usually they are a bit on expensive side for me, but stand the test of time well. Being a lazy person makes me aim for final solutions, sort of.


Lopuksi huomautan vielä, että Rinna Saramäen kirjaan liittyy myös globaalin vaateteollisuuden epäkohtia käsittelevä alkuosa 'Pahan mielen vaatekaappi'. Suosittelen sen lukemista lämpimästi kaikille. Tämä blogautus pyörii omien kohtuullistamis- ja kauneushaasteideni ympärillä ja kirja on mukana niiltä osin, kuin se on tukenut näitä prosesseja. Googlettamalla 'Hyvän mielen vaatekaappi' löytyy varsinaisia kirja-arvosteluja.

26. tammikuuta 2014

VAIPPALAHJA























Vaippavillikset Curly Purlyn ohjeella, paitsi liioitellun korkealla vyötäröllä ja sopivan pitkillä lahkeilla. Onnettomuudeksi petroolinsininen Patons-kerä loppui ennen lahkeita ja pyysin lahjansaajaäitiä päättämään, pannaanko lahkeet oliivihkolla vai sporttiraitaisina.  Vaippasulkeisia olimme viettäneet jo aiemmin, mutta panin tuon lanoliinimuistutuksen näkyville kumminkin. Nämä ovat kokoa S, voi, olisinpa valinnut NB-koon tulevaa vauvaa odottamaan!

JOULUMUISTIINPANOJA





Viime jouluna valmistin ripustuslenkitettyjä pipareita jouluviemisiksi sekä itsekseni että lasten kanssa. Nämä leivottiin kestävyyttä silmällä pitäen DanSukkerin piparitaloreseptillä, kuorrutus kovan ja kestävän kuorrutuksen ohjeella.







































Pukinkonttiin ei joutanut montakaan itse tehtyä asiaa. Pienen kerniessun tekaisin lasten keittokirjan kaveriksi. Olisin mieluusti tehnyt suoralinjaisen essun leveämmillä olkaimilla ja nepparisäädöllä, mutta asiaa hiljaa haudottuani järkeilin, että syystä nuo Finlaysonit ja Marimekotkin tekevät sitä mallia lähinnä ohuehkoista puuvillakankaista. Päädyin vääntämään suutarinessuun vinokanttia Ikean kernistä, eikä se ollut aivan mahdoton tehtävä, vaikka koskaan en voi olla työn jälkeen tyytyväinen. Panen muistiin vielä kerran hyvän syyn olla tekemättä lahjoja omin käsin. Tykkään noista Ikean palloista valtavasti. Oikeasti minun piti tehdä useampi essu kotikäyttöön ennen joululahjoja, jotta malli olisi hiotumpi, mutta syystalven energiat eivät olleet kässykohdillaan.

Toinen käsityöaiheinen joululahja saatiin valmiiksi vasta eilen illalla. Kummitytön uuteen huoneeseen suunniteltiin ja toteutettiin yhteistuumin taustaseinään sointuvat jämäkät tyynyt vetoketjupäällisineen. Mukava, pitkä ilta ja todella laadukasta jälkeä teiniltä!


25. tammikuuta 2014

HUOPALEIKKI























Kirjastosta mukaan tarttui kirja 'Söpöt huopamaskotit'. Arvasin, että ne vetoaisivat Kovaääniseen! Ja niinkuin kesällä mäyräkoiraompelusten kanssa, innostui isovelikin lopulta mukaan. Uudet lelut nääs houkuttavat aina, ja minusta taas on herttaista, että äidin tekemilläkin on menekkiä.

Ylläolevat söpökät on tehty Kovaääniselle, lisko on Ukkosen itselleen valitsema. Mummulassa hän alkoi kuulemma omin käsin iltapäiväaskarteluna tehdä vähän isompaan mittakaavaan huopakummitusta.

Huopien esillä ollen tuotin Kovaääniselle pari uutta kukkapinniä vanhojen nuhjaannuttua. Kylläpä ne paksuine puuvillatikkeineen näyttivät krouveilta näiden yhden säikeen muliinilangoilla yhteen ommeltujen herkkien tyyppien rinnalla!

20. tammikuuta 2014

KULUTUSTAVARA

























Joululomalla tein Kovaäänisellekin pokkarikassin. Siinä ei kauan nokka tuhissut.

Ostaessaan söpöä kissakäsilaukkua kaupasta tai ommellessaan kakku- ja ruusukuviollista kangaskassia aikuinen näkee mielessään sellaisia hyväjärjestyksisiä käsilaukunkanniskelumielikuvia ja lelujen kuljetusta mummolaan. Kasseilla leikitään kuitenkin niin, että niitä otetaan monta, pakataan ne sikin sokin täyteen erilaisia laatikoista löytyviä hyödykkeitä, kuten seuraavana aamuna tarpeellisia pinnejä,  puuhedelmiä, huulirasvoja ja petshoppeja ja arvotaan nurkka, johon ne voidaan lingota läjänä pölyttymään. Vaihtoehtoisesti otetaan yksi kassi, köytetään se rekeen pehmolelujen kanssa, raahataan pitkin lattioita ja hylätään möyhentyneenä kulkureitille sekä kamppaamaan että pölyttymään.

7. tammikuuta 2014

PEHMEITÄ + PUNKKA







































Välillä, kun ompelointi on tukkoista, sitä miettii, kannattaako ihmisen haaskata materiaalia ja aikaansa. Sen vähänkin ajan voisi käyttää asiallisesti reippaillen ulkoilmassa tai edes siivoten ja olla piirun parempi ihminen. Mutta kun 7-vuotias poika tarvitsee pehmeitä housuja, on ompelevan äidin helpointa tuottaa iloisenväriset, pehmeät ja edulliset housut itse. Kaupassa myyvät edukkaasti vain mustia, tummansinisiä, rumasti vauhtiraidallisia ja printattuja tai me-lee-rat-tu-ja-har-mai-ta.

They sell so boring clothes for bigger little boys, at least in my usual price range. Sewing easy pants is so fast and easy, that if I had to quit sewing frustrated about my own lacking skills and lacking inspiration to use enough time to learn to sew, this would still be something useful and simple, that I would choose to do as long as my children accepted homemade pieces. I'm glad my son is such a bold colour loving person.

Housukangasta kuluu joka vuosi hiukan pidempi pätkä. Nyt kaapista ei löytynyt sopivan mittaisia kaistaleita, kun jätin sinisen suomiverkkaricollegen ja itselleni varatun Jättiksen halpisjoustiksen pois laskuista. Selailin nettikauppojen värivalikoimia ja alehintoja. Manguin jopa kirpputoriloosia pitävää kaveriani tarkistamaan, liikenisikö häneltä kirpparihintaan jotain. Päädyin tilaamaan Ainolan joustiksia aleoranssina ja sammaleenvihreänä. Petroolinvärinen nurjalta harjattu college löytyi kaverini kangaskätköistä, totesin Jättis-löydön esipesussa mustien kanssa pestäväksi laaduksi.  Onneksi mustaa pyykkiä riittää. Vielä kangashankintojen jälkeenkin vanhat puntit lyhenivät silmissä ja lasten joululomakin kului viimeiseen viikonloppuun, ennen kuin ryhdyin tarpeelliseen työhön.

Sovitusvaiheessa haastattelin Ukkoseni materiaalien tunnusta ja joustofrotee voitti vertailun. Pelkään, että jossain vaiheessa koulupojat alkavat hylkiä ihanaa, pehmeää joustofroteeta. Tai ehkä olen vain vanhanaikainen? Nykyäänhän lapset ovat tottuneet pukeutumaan mukavasti ja vetelevät koulussakin olohousuissa. Silloin kun itse 70-luvulla olin pieni koululainen, koululapset kulkivat farkuissa ja sammareissa. Jos jotain svetarityyppistä esiintyi, sitä käytettiin liikuntatunnilla. Ulkotakit eivät pitäneet vettä, paitsi jäykät sadetakit. Jos panit olkaimelliset toppahaalarit kouluun, istuit niissä luokassakin, eivätkä nekään pitäneet vettä ulkona. Muistan, miten kateellinen olin pikku päiväkotilaisille. Itse en ollut päässyt päiväkotiin tai esikouluun enkä saanut koskaan kurahousuja. Ulkoilin märissä sammareissa ja juoksin vaihtamaan tumppuja ja kuvittelin, miltä tuntuisi pukea kokonainen kura-asu päälle ja mennä lätäkköön makaamaan.







































Turkoosi paita on syksyn väriviikon jäljiltä. Ukkosen koulun oppilaskunta oli määrännyt joka päivälle värin, jota pyrittiin sisällyttämään pukeutumiseen. Olin tyytyväinen aikaansaapuuteeni, kun kaivoin puuttuvat turkoosin ja keltaisen kankaan joustofroteena kaapistani ja ompaisin paidat niillekin päiville. Keltainen vain on teemapäivän jälkeen jäänyt lojumaan ja odottamaan kauluksenkorjausinspiraatiota. Voitteko kuvitella, ompelin pannahisen kauluksen kolmeen kertaan eri tavoilla ja pelkäsin koko ajan, ettei paidasta ole kohta mitään jäljellä purku-urakointini jäljiltä. Ja vielä vain se on niin ruma ja ikävä, että minun on keksittävä joku fiksi.

Välillä uumoilen, että kohta joustofroteen päivät yläosina ovat luetut ja etteivät nuo kohta enää huoli muuta kuin trikoopaitoja päällensä. Mutta olipa ihanaa kaivaa kesän alennusmyynneistä haalitut  froteepaidat kaapista silloin, kun syksy kylmeni ja vastaheränneet lapset vaikersivat aamuisin, että on kylmää ja kamalaa, eivätkä vaatteet ole tarpeeksi lämpimiä. En siksi epäröinyt ommella paria froteelämpöistä lisää.

When I was a kid in 70's, stretch terry was a baby material. But nowadays children are so used for all kind of comfort, warmth and water resistance in everyday clothing pieces, that it seems they will not decline this soft material for a while. When autumn started getting colder, they were happy to put on warm stretch terry shirts and pants on chilly mornings.








































Housujen ohella tässä tulee samalla tallennettua Ukkosen huoneen 1,5 vuotta vanhaa punkkarakennelmaakin. Kodinlaittomme on taloudellisten realiteettien vuoksi Ikea Hackers -tyyppistä. Emme tavoittaisi tätä 70-luvun tee-se-itse-henkistä, mukavaa, mutta vaatimatontakaan tasoa millään ilman kärsivällistä isääni. Hän on osallistunut useimpiin ponnistuksiimme, viimeksi keittiönrakennukseen kaikkine tylsine näkymättöminekin vaiheineen ja sitä ennenkin melkein kaikkeen aina Kovaäänisen sängyn pilvilaidasta lukien. Pikku turvarakennelma onkin ollut vapaa-ajanviettoblogini suuri menestystarina, se on vaeltanut Pinterestissä ja esiintynyt Apartment Therapyn DIY-vinkeissä. Vuosi sitten huvittelimme sen esiintyessä jopa Apartment Therapyn vuosikatsauksessa 2012 todella uniikkien luomusten joukossa.

Also his 1,5 years old store/bunk bed gets now documented here between the pants and shirts. It is an Ikea Hack -sort of thing again, semi-homemade puzzle in proper 70's DIY manner. I'm a lazy and energy efficient person and wanted to get full size beds for our kids as soon as they got their own rooms. I so hate this shuffle of children's clothes and skates and shoes and equipment getting too small and needing to be replaced with new all the time. At home I'd rather have rest and not redecorate every year.  This bunk is good, I love to sit there and read for the children, and would love to sleep there myself.

Ukkosen kiinteä sänky ja säilytystila on Raision Ikean ja Orikedon Keittiötukun liitto. 80 cm leveä ovikorkuinen kaappi riittää tällä hetkellä reilusti pienen pojan aktiivikäytössä oleville vaatteille, siskon huoneessa on lisäksi jaettu terminaalikaappi, josta löytyy tavaraa muita kausia ja kokoja varten. Ikean pienimpiin Malm-lipastoihin voi järjestää lelukategorioita. Viidettä lipastoa ei jalkopäässä enää ole, sen korvaa hitusen kapeampi mdf-levystä rakennettu hyllyruutu. 60 cm syvän kaapin taakse mahtui vielä keittiölokerikko, jotta kaapin etureuna saatiin samalle tasalle sängyn etureunan kanssa. Tämän kokoamiskokemuksen jälkeen totesimme, että omin voimin emme kokoa enää muita kuin Ikean kaappeja, jotka on suunniteltu alun perinkin maallikkojen koottaviksi.

Laiskana/energiatehokkaana ihmisenä halusin nukuttaa omat huoneet saaneet lapsemme mahdollisimman nopeasti täyspitkiin sänkyihin. Näin ei tarvitse huolehtia toimivan kalustuksen uusimisesta yhtenään. Vaippavaiheessakin pyrin ompelemaan mahdollisimman pitkäikäisiä vaippoja ja huoahdin, kun päästiin siihen 'loppuvaippaiän kestävään' kokoon. Kunpa lastenvaatteita varten olisi vastaavia ratkaisuja! Olisi mahtavaa keskittyä vain nauttimaan käytännöllisestä ja kauniista vaatekaapin koostumuksesta ja saada unohtaa puntinpituuksien väijyntä ja säälittävät, paljaat ranteet. Huomio itselle: tätä periaatetta sen sijaan voi toteuttaa aikuisen vaatekaapissa, jos vain viitsii  suunnitella koostumuksen tyydyttäväksi ja väijyy painoaan tunnollisesti. Tästä henkilökohtaisesti ajankohtaisesta aiheesta mahdollisesti paremmalla ajalla lisää.

Punkkarakennelma on kotimme viihtyisimpiä paikkoja, nukkuisin itsekin mielelläni korkeassa syvennyksessä. Ihan vatsaa kääntää, kun pitäisi keksiä edes jotain kivaa pikkusiskonkin huoneen kehittämiseksi ja jestas, meidän vanhempien makuuhuonekin on yhä lähes alkuperäisteloillaan mahonginruskeine (!) vaatekaapinovineen. Epäreilua, miten helposti toisarvoiset palkkatyöt, ruoanlaitot sun muut vievät vähäisen käytettävissä olevan energian tärkeiltä kodinhygieenistämistoimilta.


12. joulukuuta 2013

VIOLETEISSA







































Himppusen myöhäinen syysterveinen Varsinaisesta Suomesta. Syyshame ja -paita valmistuivat lokakuussa sikahalvalla JättiRätin kankaista ja ovat kestäneet pesuissa kauniina.

Violetinkirjavaa polyesterikangasta monenkirjavine kavereineen olin tuijotellut vaativasti JättiRätissä käydessäni jo neljättä vuotta keksimättä niille käyttöä. Syksyllä Kovaääninen alkoi osoittaa enemmän kiinnostusta puolihameiden käyttöön päivähoidossa ja kevyt, laskeutuva ja rypistymätön kangas tuntui viisaalta haalarin alle puettavaksi. Hameesta tuli muuten tosi mieluisa ja hyvä, mutta löysä resorivyötärö vaati lukemattomia sisäänottoja ja valuu aina vaan. Kunhan viitsin niin jyystän lisää leveyttä pois takakappaleen viiiidestä sisäänotosta. Kovaääninen on jo kyläillessään kiikuttanut hametta kaverin äidille ja pyytänyt vähän pienentämään vyötäröstä. Tirsk.

Vaaleanvioletti paita on ihanan pehmeää nimetöntä jerseytä. Oranssi resori on kaunista Murua, oikein herkku vaalean violetin kaverina! Paitakaava on jälleen lemppari Villi Viikinki Ottobre 6/2010.

In october I sewed simple autumn clothes for the little one. Thin polyester skirt doesn't wrinkle or feel bulky under thick outerwear she needs to use for almost three quarters of the year.

Shirt pattern is an old favourite from Ottobre 6/2010.




































































3. marraskuuta 2013

MILANO-RAIDAT

Ukkonen meni ekalle. Hauskaa, jännittävää, mutta salaisesti ommellisen kunnianhimoisessa mielessäni olen pettynyt itseeni... olin kuvitellut lapseni koulunaloituksen olevan käsityöllisesti aivan eri tason tapahtuma! Kotitekoinen keittiöremppa piti niinsanotun ompelijan vähissä mehuissa, nyt valmistui talouden ensimmäinen Koulupojan vaate.

Kakkoslaatuisena hankkimani vaativan raidallinen joustofrotee sai odottaa nettikaupassa, kunnes kertoi minulle, miksi se haluaa tulla. Pistin tilauksen menemään nähdessäni siinä Milanon pelipaidan ja puolessatoista vuodessa pojalla olikin takki jo päällä.

He started in school. We are so pleased and excited about everything, but I'm secretly really unhappy, that I didn't sew him half of a wardrobe full of soft homemade clothes. It sounds stupid and luckily I'm the only one who has noticed that something is missing there...

This stretch terry has really hard colour combination, but I bought it after seeing an AC Milan shirt in it. It took only 1,5 years to sew it together.







































Hyvä silti, että odotin ompelun kanssa. En yleensäkään viiiiitsi lähteä toteuttamaan yksinkertaisiakaan vaatteita, ennen kuin idea tuntuu riittävän kiinnostavalta kantamaan muutaman tunnin ompeluponnistusten läpi, haaveilu kun on hauskinta ja kaikkein tylsintä ja turhinta on kyllästyä vielä keskeneräiseen työhön.

Kankaat olivat kasassa, sievä rengasvetskari hankittuna ja mielessä valmiiksi kehkeytynyt idea, jota piti uskaltaa kokeilla. Vuodenaika tuntui erityisesti kutsuvan huputtoman hupparin tekoon ja päätin uskaltaa. Otin suosimani raglankaavan ja yksinkertaisesti jatkoin kaikkia neljää kappaletta kauluksen kohdalta ylöspäin. Yksivärisillä hihoilla tasoitin kuosin rankkuutta ja rajasin raitoja. Erityinen lisäväljyys oli tarpeen, koska asemoin kankaan ns. väärin päin, vaakaraidat pystyyn.

I used my favorite raglan pattern and simply lengthened all four pattern pieces up around the neck. The jacket is wide enough for winter layering. Turning the horizontal stripes vertical made me uncertain about the sufficient stretch and I added some extra width because of that, too.







































Lopputulos on hyvä, kun lapsi puhuu innostuneena uuden vaatteen päälle pukemisesta jo keskeneräistä sovittaessaan ja kelpuuttaa sen valmiina päälleen ja kun itse pystyn vielä muutaman minuutin ketutuksen jälkeen unohtamaan aaltoilevan vetskarin. Minkähänlaisen huputtoman hupparin pikkusisko jonain vuonna saa?

He likes it!


30. syyskuuta 2013

TASKUMEKKO, PALLOLÖKÄRIT, LINSSILUDE



Ehkä Kovaäänisellä oli ihan vähän liiankin hauskaa tätä kuvatessa? Melkoinen pelle sai viime vuonna kummitädiltään kortin, jossa toivottiin hyvää pelleilypäivää, eikä niin iskevä lause hevillä unohdu. Nättien hymyjensä sijaan nuori klovni väläyttää tätä nykyä kameralle joko vetävän Amerikan-cheerleaderposeerauksen tai pellevirneen ja kohta myös -pyllistyksen. Ihanaa silti, että hauskaa näyttäisi riittävän joka päivälle.

She is an impossible model nowadays, our little clown.






































Yritin hivuttautua vaateompelukynnykseni yli jollain oikein yksinkertaisella ja konstruoin collegeneuloksesta raglanhihamekon hupparitaskulla. Halusin jonkin jujun ja päätin yhdistää keltaisen paperinukkeläpän kaula-aukolle, sen alla on tarra, joka sulkee kauluksen. Tietysti juuri tuo yksityiskohta voi näyttää tosi mölöltä, ellei tarraa sulje tarkka äiti, mutta tämmöiset seikat paljastuvat yleensäkin minulle vasta valmiin tuotteen kohdalla. Jätin hihat ja helman rullautumaan ja homma olisi voinut olla ihan just hyvä siinä, mutta aloin hötkyillä tai mielistellä, kutsukaa miksi hyvänsä, ja lisäsin vielä rimpsuhelman. Uhhuh. Oranssinpunainen rimpsu petroolissa mekossa toi ommellessa mieleeni Valintatalon muovikassin ja siitä kuvaannollisesta ojasta en ole vielä noussut. Älkää kysykö, miksen purkanut. En tiedä.

A simple sweatshirtdress with a kangaroopocket. I left the armholes and hem unhemmed and I guess it would have been quite good just like that, only with the yellow paperdoll inspired velcro closing thingy. But then this odd mom-is-nice-mood came to me and I sewed that orangy red ruffle! Oh dear, I don't know what I was thinking, but while sewing, this peacock turquoise and orange combination reminded me of a supermarket plastic bag and I'm still not over it. For some reason I left the ruffle on the dress and there it is still. Maybe I can live with it. Or what if I make something pretty so that she wouldn't notice me taking this ruffle off?







































Oma lukunsa ovat lökärit. Ekat lökärit! Olen silloin tällöin yrittänyt keksiä, miten lökäreitä/haaremihousuja tai vastaavia tehdään nykyään. 80-luvulla osasin mielestäni, mutta sitä ei kai enää lasketa. Kaavat jossain Ottobreissa eivät ole vastanneet tarpeeseeni ja lähdin uhkarohkeasti yrittämään välittämättä aiemmista epäonnistumisistani. Ostin ensin tarkoitukseen kauniin kankaan Majapuulta ja kaivoin sitten vanhan kankaan kaapista toteutukseen, eikös niin yleensä toimita?

And then I made baggy pants! I haven't succeeded with these after 80's harem pants and I guess those don't really count any more?

Kovaääninen inhosi ekaa versiota täysillä, mutta minä olin ovelampi. Ostin lastenvaatekutsuilta kimalteella varustetusta neuleesta ommellut lökärit ja totutin hänet ensin niihin. Aika oudot ne kaupankin housut, sivumennen, pitäisi keksiä sopivasti peittäviä yläosia niiden kanssa pidettäväksi. Jonain iltana kaventelin liioiteltua lökötystä pallohousuista uusien housujen avulla ja kun tyttö seuraavana päivänä näki housut vierekkäin pöydällä, totesi, että kyllä minä näitä pallollisiakin voin käyttää, koska käytän näitä toisiakin. Aaltoja!

She hated my first version, but I'm too clever, really. I bought a pastelcoloured pair of baggy pants with some glitter and she got used to live with a weird crotch. Then I sewed the first version slightly smaller and when she saw both pairs together on the table, she said it would be okay to use the dotted pair, too, since she is already using the other.



24. syyskuuta 2013

NAPPI JA HURJAPÄÄ



Kirjastosta haalittuihin lapsellisiin kesälukemisiimme kuului mm. ylimakea ompelukirja Mekkoni mun. Ihan pikkuisen pelkäsin antaa sitä Kovaäänisen käsiin siltä varalta, että olisi pitänyt alkaa tuottaa rimpsuja, vaikkei olisi ollut aikaa tuottaa mitään, mutta onneksi hän ihastui eniten yksinkertaiseen lelukoiraan. Niitä hän tietysti toivoi viiden suoraa eri väreissä kuvan mukaan, mutta ymmärsi kuitenkin yskän kun äiti löi otsaansa. Valitsimme tyttömäiset kankaat yhteistyössä ja nautin todella kuvioiden ja värien yhdistelykeskustelusta nelivuotiaan kanssa. Ompelin koiran kolmen tytön nyppiessä ja töniessä minua ja ompelukonetta ja kysellessä lukemattomia kysymyksiä. Koira sai luonnikkaan lelukoiranimen Nappi. Kävi niin, että isovelikin halusi omansa ja ompelin sen mustasta, khakinvärisestä ja luonnonvalkoisesta joustofroteesta. Eripariset korvat kuuluivat tilaukseen ja sydämeni suli, kun nimeksi tuli Hurjapää.

Last summer we had this terribly sweet and colourful Girl's World by Jennifer Paganelli from library and I must say I was slightly worried about my daughter possibly asking for all the ruffled stuff in the book. It was a relief she only asked for the simple stuffed dog, although she DID first ask for it in a series of five, all in different pastel colours, as in the book. We chose the girly cotton fabrics together and I really enjoyed the discussion about matching colours and patterns with my four-years-old. Since she was very impatient to see it finished, I made it in front of her and her little friends eyes. It was quite an experience to sew with three little girls pushing me from all directions and asking countless questions. Her big brother wanted to have his own, too, but slightly wilder one with unmatched ears. Stretchy terry fabrics were small remnants of kids' clothes sewing. 



Kolmas koira lähti vauvalahjaksi ja sille kävi niin kuin käsitöille yleensä aina ennen käsityöpäiväkirjaani, se lähti uuteen kotiin dokumentoimatta. Vauvan koira oli kirkkaankeltaista joustofroteeta mustavalkopallollisin neuloskorvin. Halusin laittaa sisään kulkusen, mutten lopulta  uskaltanut, kun olin  huolestuvassa mielessäni käynyt läpi ajatukset moninkertaisista ompeleista ja niiden kaikkien mahdollisesta purkautumisesta ja kulkusennielemisonnettomuudesta.

I also sewed a third plush dog for a baby gift, but it slipped away undocumented. It was made of bright yellow stretch terry and had black-and-white-dotted ears. First I was planning to add a jingle bell in it, but after going through all sorts of frightening inner visions of broken stitches and the baby swallowing the jingle bell, I decided to keep it more on the boring side.







































Nappi ja Hurjapää ovat kelvanneet ainakin taisteluleikkeihin.
Plush dogs make soft weapons.